Rintamamiestalon ulkovuoriremontti.

Tällä kertaa haluan jakaa tänne mulle hyvin tärkeän asian. Kahdeksan vuotta sitten ostettiin rintamamiestalo, joka oli tosi hyvässä kunnossa ja muuttovalmis, mutta kaikki pinnat jossain vaiheessa pitää uusia.

Ja vihdoin, kiitos koronan, meillä on tilaisuus laittaa ulkovuoret kuntoon. Koska teemme kaiken ilman lainarahaa ja itse, oli pakko odottaa sopivaa hetkeä.

Homma alkoi ennen juhannusta, ja nyt helteiden vuoksi oli pakko pitää pari päivää taukoa.

Alkuperäinen talo näytti tältä:

Aloitimme tästä autotallin puoleisesta päädystä.

Telineiden kasaamista ja purettua seinää.

Tuulensuojalevyä paikallaan. Jätettiin myös vanhat tuulensuojapahvit ym. mitä oli käytetty tuulensuojana aiemmin.

Koolauksia jo paikallaan.

Seuraavaksi alkaa sitten seinälautojen nakuttelu paikoilleen. Teemme siis seinän kerrallaan valmiiksi, koska meidän tontti on sen mallinen ettei telineitä viitsi useampaa kertaa roudata seinältä toiselle.

Meikäläinen entisöi myös kuistin vanhat ikkunat. 💗

RETKEILY SEIKKAILUKASVATUKSEN MENETELMÄNÄ

Päädyin tekemään tästä kokonaisuudesta oman postauksen, sillä en halunnut alkaa eritellä asioita liikaa. Koko viikon opit kuitenkin nivoutuivat yhteen yönyli retkellä.

Maanantai aloitettin Kaisan kanssa teorialla.

Mietittiin, mitä vahvuuksia ja hyviä puolia meistä löytyy.
Lopputulos mulla oli tämä.

Mietimme tavoitteita tulevalle retkelle.
Itse halusin jeesata kaveria, pitää hauskaa ja nauttia luonnosta ja ihmisistä.
Kaikki muuten toteutuivat. 😊

Suunnistaminen oli tuttua aiemmista työpaikoista, ja olen sitä jonkin verran lapsille opettanutkin. Silti on aivan eri asia kulkea kartan kanssa tutussa ympäristössä kuin vieraassa. Mutta hauskaa meillä oli, ja oli kiva taas tutustua ihan uuteen ihmiseen, joka oli mun kanssa samassa suunnistusryhmässä.

Kompassi haltuun. Tätä taitoa tarvittiin yönyli retkellä, ja se oli toteutettu hienosti niin, että olo oli koko ajan turvallinen ja tekeminen oli kivaa.

Tarppikin oli tuttu, mutta oli hauskaa vähän opastaa kaveria. Toki taas kerran solmut tuotti vaikeuksia... Mutta täytyy alkaa niitä vaan tulevaisuudessa käyttää enemmän.

Teltta oli alkuun hankala, mutta syy tähän löytyi edellisen käyttäjän säädöistä. 

Teltta oli painava! Kauhulla odotin sen kantamista rinkassa. 😖

Retkikeitintä käytettiin sovitusti niin, että minä sytyttelin kaasun. Ruoka valmistui tosi nopeasti ja oli kuumaa. Annoskateutta ei tullut, ja kesäinen päivä kruunasi nautinnon,

En muista, että nuudelit, herkkusienet ja herne-maissi-paprika olisi koskaan maistuneet näin hyvälle.

Vihdoin koitti torstai. Täytyy myöntää, että sain aika paljon apuja eräopas-mieheltäni rinkan täyttämiseen. Aamulla vielä jeesasin kaveria omansa kanssa. Kuivapussit, joilla saa esim. vaatteista ylimääräisen ilman pois, osoittautuivat tarpellisiksi jotta kaikki mahtui rinkkoihin. Mitään ei tarvinnut kiinnittää ulkopuolelle.

Reitti vaikutti pitkältä ja haastavalta. Rinkka painoi paljon, koska painava teltta ja tottakai muutkin tavarat painoi. Yhtäkään ylimääräistä tavaraa mulla ei ollut (reissulla jäi käyttämättä ainoastaan yksi t-paita).

Selkää pakotti jo alkuvaiheessa. Olin lainannut oman rinkan kaverille, ja miehen rinkka kokoa L oli aivan liian suuri, vaikka säätöjä olikin. Ensimmäiseksi siis jokaisen retkeilijän tulisi hankkia itselle sopivat varusteet! Lainakamppeissa reissussa oleminen ei ole mukavaa, vaan suurimman nautinnon saa kun varusteet on kunnossa.

Lounaaksi olin tehnyt termokseen valmiiksi kevyen keiton, ja pari tehnyt sämpylät. Puolen tunnin paussi olikin paikallaan. Tämän jälkeen lähdettiin suunnistamaan neljän hengen porukassa kohti ensimmäistä rastia. Käytettiin jo hyvin sekä karttaa että kompassia. Ja koska oltiin melko ripeitä, vietettiin toisella rastilla puolen tunnin paussi. Oli ihanaa vaan katsella maisemaa, jutella, ja vähän lauleskeltiinkin. 

Perillä päästyämme löydettiin lopulta riittävän tasainen maasto kahdelle teltalle. Koska halusimme olla naapureita meidän suunnistusryhmäläisten kanssa.Lisäksi tarpeista tehtiin meille oma lounge-tila.😁

Ruokapuoli oli hyvin hallussa. Jälkkäriksi paistettiin lättyjä ja omena-kaurapaistosta.

Päiväkahvit.

Luonto-olosuhteissakin voi herkutella.

Keksittiin jälleen toisillemme ohjelmaa. Opin taas uusia juttuja joita voi myöhemmin hyödyntää.

Porukka alkoi olla aika väsynyttä, joten aika nopsaan alettiin myös siirtyä vapaalle. Ilta kului yli puolen yön uusien leikkien ja kitaroinnin parissa. 

Nukkuminen oli hieman haastavaa, sillä oon aika huono nukkumaan muutenkin. Korvatulpat auttoi, sillä autojen äänet kuului yöllä melko kovana, samoin aamulla linnut. Jossain vaiheessa tuli viileää, ja kiskaisin päälleni avaruuspeiton. Jatkoin vielä unia tyytyväisenä. Aamulla makuupussi tuulettumaan ja aurinkoon aamupalalle.

Aamu.🌅

Naapurin tyttöjen kanssa aamukahvilla.

No sitten, mitä opin, mitä jäi käteen?

Opin erityisesti aika paljon omista voimavaroista, asiat joista pidän vahvistuivat, ja olen paljon varmempi omista taidoista ja tiedoista,

Uskon, että osaisin lähteä esimerkiksi nuorten kanssa vastaavalle reissulle.

Tätä pääsen kokeilemaan jo ensi viikolla, mutta hieman kevennetysti. Reissussa on mukana paljon aikuisia ja nuoria, mutta omalla vastuullani heistä osa.

Opinnäytetyöni kantaa nimeä Eheämmäksi luonnossa - Luonnossa liikkuminen nuoren mielenterveyden tukena.

Näiden viikkojen jälkeen tunne vain vahvistui, että vaikeista asioista puhuminen ja niiden käsittely helpottuvat, stressi laukeaa ja mieli kevenee, kun saa olla luonnossa. 

Toivon, että pääsen toteuttamaan näitä oppeja työssäni ja elämässäni mahdollisimman paljon. 

Onneksi kesä on edessä ja mieleiseni retkeilysäät eli syksy on vielä edessäpäin.

Ongelmanratkaisutaidot myös lisääntyvät näillä reissuilla, kun on otettava sata ja yksi asiaa huomioon jo etukäteen, ja silti jokin voi mennä pieleen.

Kaksi viikkoa meni liian nopeasti. Olo on hyvä, haikea ja väsynyt. Kurssit oli kaikki kolme todella hyvin toteutettu, ja olin onnekas että pääsin kaikille mukaan.

Aika Humakissa on aika mahtavaa lopettaa näihin tunnelmiin. 

Ilman näitä kursseja olisi anti ollut aika laihaa, sillä väylässä ja monimuotona opiskelin todella yksin.

Nyt on taskut täynnä muistoja, kokemuksia, ihmisiä ja suuri määrä tietoa retkeilystä, ryhmäyttämisestä, seikkailuista, turvallisuudesta ja vaikka mistä.

Sydämellinen kiitos! Taidan päästää pienen itkun ja mennä pesemään reissun nihkeyden vihdoin pois😁

Ehkä kaikkea olisi pitänyt maistella ja miettiä vähän aikaa, ja kirjoittaa vasta myöhemmin. En kuitenkaan malta. Mun koulu on nyt käyty, ja tämä oli paras mahdollinen tapa päättää tämä urakka.

Best time ever!

5. PÄIVÄ

Viikon viimeinen päivä, ja torstain reissu tuntuu kropassa aika vahvasti. Joka paikkaan sattuu, erityisesti yläkroppa on aika rikki. Kipu on kuitenkin aika mukavaa, kun tietää että se johtuu fyysisestä rasituksesta.

Päästiin suunnittelemaan ryhmissä toisillemme ohjaustuokiota, joissa tulisi ottaa huomioon sekä psyykkinen, sosiaalinen kuin fyysinenkin turvallisuus. Päätettiin, ettei oteta nyt fyysisesti haastavaa leikkiä, vaan ennemminkin sosiaalisesti haastava.

Päädyimme suohonlaulantaan.

Kuvassa kaksi joukkuetta, toisella jo toinen käsikin suossa, toisella vasta jalat.

Otimme sosiaalisen turvallisuuden huomioon niin, että ensinnäkin ryhmä oli jo hyvin hitsautunut yhteen, eikä kenenkään tarvinnut laulaa. Riitti kun on osa ryhmää.

Tarkoitus kuitenkin haastaa itseä välillä muilla tavoin kuin fyysisesti.

Kaikki muidenkin ryhmien leikit oli uusia, ja sain taas uusia leikkejä omaan leikkipankkiin.

Mikä eläin olisin ja sen positiivisia puolia. Hoksasin että olen meidän koira.😅

Päivän paras anti itselleni oli kuitenkin edellisen päivän läpikäyminen. Oli aika puhdistavaa käsitellä tunteet ja reissun jälkeiset olotilat ryhmässä.

Meidänkin porukassa on paljon eri ääripäiden ihmisiä. Mahtavaa on, että kaikille annetaan tilaa, ja kaikkien erilaiset fiilikset otetaan huomioon.

Viikko on ollut raskas, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Uskon kuitenkin, että kasvua niin ihmisenä kuin ohjaajana on tapahtunut todella paljon. 

Miinuspuoli on se, että tämä kaikki on niin hauskaa, että on hankalaa asennoitua töiden tekoon ensi viikon jälkeen. 😃

Onneksi vielä tuleva viikko on aikaa seikkailla, ja kesällä voi lähteä toteuttamaan näitä oppeja.

Ensi viikolla retkeillään.

4. SUURIEN TUNTEIDEN PÄIVÄ

Torstaina pakattiin romppeet kanootteihin, ja suunnattiin järvelle. Tiesin jo etukäteen, että päivästä ei tule helppo henkisesti, mutta odotin reissua todella paljon. Vaikka pelkään vettä, luotin mun pariin ja omiinkin taitoihini, sää oli mitä mainioin ja koko muu ryhmä ja opettajat koko ajan lähistöllä.
Etukäteen käsittelin tunteitani mun parin kanssa ja kerroin rehellisesti mitkä on omat fiilikset, sekä puhuin myös kotona puolison kanssa jolla on enemmän kokemusta melomisesta kuin mulla.
Turvallisuussuunnitelma ja riskianalyysi oli tehty etukäteen, ja olihan siinä vaikka mitä mikä vois mennä pieleen. Eikä takuulla kaikki edes ollut tullut mieleen.

Aamulla pakattiin kanootit auringonpaisteessa. Heti päätin jättää vähän vaatetta pois, mutta otin hupparin mukaan kun tuumin, että saaressa takuulla tuulee. Yksi syy vähempiin vaatteisiin oli myös se, että päättelin tietysti kelluntaliivien kannattelevan mua vedessä paremmin jos sattuisin vedenvaraan joutumaan.😃

Tunnelma oli hyvä ja kaikilla positiivinen fiiis. Oma jännitys karisi aika nopeasti muiden intoa katsellessa. 

Vesille.

Melominen oli helpompaa kuin edellisenä päivänä, sillä ei juuri tuullut. Aurinko paistoi ja pidimme sopivaa tahtia. Ehti katsella maisemia ja jutella niitä näitä parin kanssa. Jännitys oli tiessään ja sai vaan nautiskella.

Matkan varrella harjoiteltiin paikkojen vaihtamista kanootissa. En edes jännittänyt, sillä vettä oli alla sopivan vähän. Keskellä järveä olisi syke ollut tapissaan ja olo epämukava. Onneksi siis paikka valikoitui niin, että arempikin seilori saattoi harjoitella hyvällä fiiliskellä.

Matala laguuni oli oivallinen paikka harjoitella paikan vaihtamista kanootissa.

Lopulta rantauduttiin saareen syömään eväitä ja "vessaan". Jaettiin eväitä keskenämme ja osa otti pienet tirsat. Hurtti huumori nauratti ja tunnelma oli erinomainen. 

Oli ollut fiksua kietaista huppari vyötärölle vielä ennen lähtöä. Saaressa tuuli, ja hikinen selkä kaipasi suojaa. Lämmin tulikin nopeasti. 

Keskusteltiin myös ihan asiaakin. Kuten siitä, miten toisille on hankalaa käydä pissalla ulkona. Tämä kuitenkin on tosiasia luonnossa liikkuessa. Aina ei odota pienempi eikä se isompikaan hätä. 

Luonnossa pitkään oleillessa on vaan tämäkin asia otettava huomioon.

Mietinkin, miten niin luonnollinen asia kuin tarpeilla käyminen on niin hankala asia.

Eväät oli syöty ja huilattu, pissalla käyty, ja jatkettiin matkaa. Yhteistuuminen pohdittiin mitä seuraavaksi. Lopulta lopullinen päätös jäi opettajille.

Lähdimme kiertoreittiä takaisin kotirantaan.

Paluumatka olikin haastavampi. Kevyttä vastatuulta ja järven ylitys. 

Kuitenkin selvittiin hienosti ja juteltiin paluumatkallakin paljon. Päätettiin että saa mennä vaikka loput voimat loppumatkalla. 😄

VESIPELASTUS

Sitten alkoi se päivän kuumottavin vaihe.

Olin jo ajatellut etten mene veteen. Kuitenkin, olin pakannut saunomista varten kamppeet, ja myös sellaiset vaatteet mitkä saavat kastua. 

Tiesin, että jää harmittamaan jos en osallistu. 

Pelastamaan en päässyt, sillä sen jälkeen kun mut oli pelastettu halusin vaan saunaan ja rauhoittumaan. En hoksannut käydä ensin itse pelastamassa, sillä olin aika kovassa paineessa sisäisesti.

Tuumasin vaan parille että nyt mennään.

Ja vaikka kuinka hallitusti kaadettiin kanootti, päässä oli vaan ajatus että älä jää kanootin alle, mutta se tunne kun olin vedessä oli jotain kamalaa.

Pakokauhu tuli heti, en edes tuntenut kylmää vettä enkä osannut muuta kuin kauhoa paniikissa kohti omaa kanoottia. 

Ohjattuna pääsin kiinni pelastajien kanoottiin, kylmä alkoi tuntua ja oli pakko alkaa heittää huulta, sillä se on mulle keino saada paniikki lievenemään. 

Silti oli vaikeaa olla, vaikka roikuin toisessa kanootissa, opettajat oli vieressä ja muutaman vedon päässä olisi jalatkin ylettyneet pohjaan.

Kokemus oli opettavainen ja olin jälkeenpäin onnellinen että nuorempien ja pelottomampien vanavedessä uskalsin itsekin. Oli mukavaa vielä istua porukalla saunassa ja käydä asioita läpi. 

Olin ihan rauhallinen ja hyvällä tuulella. Todella tyytyväinen itseeni ja siihen, ettei mikään pelko pidätellyt mua tekemästä kaikkea sitä mitä olin päivän aikana kokenut.

Kuitenkin kun lähdin kotiin, alkoi vahva painon tunne tulla rintaan. 

Autossa tuli itku, ja kävin tilanteita läpi koko automatkan.Kotona puhuin puolison kanssa mun tuntemuksista, ja jotenkin osasin olettaa, että seuraavana päivänä tähän päivään vielä palattaisiin.

Illalla vielä vanhat muistikuvat veden alla räpiköimisestä palasi mieleen. Ajattelinkin, että mun on harjoiteltava syvässä vedessä olemista enemmän. Turvallisessa ympäristössä kuten kesämökillä se olisi helppoa. Päätinkin tehdä tätä kesällä enemmän, mennä vaan syvään veteen ja vaikka vaan kellua siinä ajan kanssa, joka kerta vähän pidempään.

Kanootin puhdistus menossa,

Päivästä jäi ihan äärettömän hyvä mieli. Halusin vaan puhua siitä kaikille ja kävin tapahtumia mielessäni läpi. Mahtavaa mitä kaikkea pääsee kokeilemaan, ja siirtyä tunnetiloista toiseen.

Uskon, että omat vahvat tunteet kasvattaa mua ohjaajana, ja osaan ottaa myös muiden ihmisten tunnetiloja huomioon. Vaikka jokin asia olisi itselle helppoa, se ei välttämättä ole sitä muille. 

Toisen ihmisen tunnetilojen lukeminen ei ole aina helppoa, eikä kaikki kerro avoimesti miltä asiat tuntuu. Luulen kuitenkin että omien tunnetilojen läpikäyminen auttaa tässä asiassa, ja osaan huomioida tästä syystä muiden olotiloja taas entistä paremmin.

Pahinta on toisen tunteiden vähättely.

Onneksi matka näiden ihmisten kanssa vielä jatkuu.

3. PÄIVÄ, MELONTAHARJOITUKSET

Jännittävä päivä. Olen melonut oppilaiden kanssa aikanaan leirikoulussa, mutta oikeaa tekniikkaa ja tasavertaista paria mulla ei ollut ollut koskaan. 

Hauskaa oli se, että vesille päästiin nopeasti ja harjoitukset saatiin käyntiin. 

Toisaalta oli hyvä, että tuuli koveni koko ajan. Oli hyvä huomata miten tuuli vie ja miten raskaaksi se melomisen tekee.

Onneksi mulla oli pari joka osasi myös ohjeistaa, ja huomasimme myös sen, miten paljon vaikutti kun toinen käytti enemmän voimaa kuin toinen. Mentiin siis välillä mihin sattuu, ennen kuin tämä hoksattiin.

Fiilis oli hyvä koko päivän. Pari kertaa jännitti kun tuuli yltyi. 

Kanootti oli kuitenkin tukevan oloinen koko ajan. Mutta koko ajan mielessä oli, että mitä teen jos kaadutaan. Miten pääsen nopeasti rantaan tai kuka on lähellä. Piti oikein pakottaa itsensä ajattelemaan jotakin muuta, keskittyä käsien ja kropan liikkeeseen ja vaan nauttia hetkestä.

Olin päivän päätteeksi tosi iloinen siitä, miten onnistuin kaikesta jännittämisestä huolimatta viettämään todella kivan päivän. Rauhoittava tekijä oli mun pari, joka koko ajan rauhallisesti ohjeisti ja oli pitkämielinen. Kahta panikoijaa ei olisi kannattanut samaan purkkiin laittaakaan.😆

Lopuksi vielä huollettiin kanootit ja näin iloisilla fiiliksillä lähdettiin kotiin päin.

Paikat oli aika hellinä, selkä mukavasti rusahteli illalla, mutta olo oli mahtava ja uni maistuu.