Toinen päivä, Huipulla tuulee.

Tokana päivänä päästiin koko porukka Espoossa sijaitsevaan Huippuun, jossa kiipeillään. Kotona vähän epäiltiin, sillä kaikki tietää että olen todella korkeanpaikankammoinen. Onneksi mulla oli mukana oma turva-aikuinen, Mirka. Varsinainen seikkailu oli jo pelkkä Huipun löytäminen. 😁😁

Alussa ei kyllä kauheesti naurattanut. Tunsinkin olevani turvallisuustasollani vaaran ja paniikin tasolla. Näkymä oli kaikkea muuta kuin turvallisuutta herättävä. Onneksi paikan ohjaajat hyppelivät puissa, joten ainakin heitä vaijerit kestivät.😄😄

Ei siinä muuta kuin valjaat kinttuihin ja menoksi. Onneksi vähän harjoiteltiin matalalla, mutta ensimmäinen, neljän metrin korkeudessa ollut rata tuntui jo tosi hurjalta. Ensimmäinen kierros meni hitaasti, Mirka meni edellä ja mä hiivin perässä. Molemmilla yhtä paha kammo, joten tuettiin toisiamme all the way!💓

Erityisen kuumottava kohta, ja vielä mennään ekaa ja matalinta reittiä.

Päästiin kuitenkin maahan asti. Liuku oli pirun jännittävä, mutta se tunne kun sai jalat maahan!💖

Kiivettiin kalliolle katselemaan maisemia, ja siellä oli toinen vihreä rata, kuuden metrin korkeudessa. Kun ohjaaja lupasi hakea meidät pois jos jäämme jumiin, uskaltauduttiin korkeuksiin.😂

Rata oli mahtava! Ja meidän perässä tuli pari porukkamme nuorisosta, ja hienosti kaikki tsempattiin toisiamme.👌

Päivän pahin hetki oli pudottautua tyhjän päälle kuudessa metrissä. Se saattaa kuulostaa matalalle, mutta ihmiselle joka pelkää henkensä edestä vapaata pudotusta, se oli sama kuin hyppy suoraan surman suuhun. 😅 Olin jo päässyt turvallisuuden tasolle kasvu, mutta palattiin rytinällä paniikin puolelle. Mutta kyllähän ne valjaat kesti, ja pääsin turvallisesti maan pinnalle. 

Mutta päivän kohokohta oli, kun mentiin aiempi reitti uudelleen. Vitsit kun oli kivaa. Ei tarvinnut enää roikkua hengenhädässä vaijerissa kiinni, vaan sai vaan nautiskella.

Näin iloinen nainen tuli lopulta puusta alas.😂 Turvallisuuden tasoilla päästiin lopulta jouston alueelle.

Kateellisena ja kauhistuneena katselin huimapäitä korkeuksissa.

Päivä oli ihan mahtava. Ylitin itseni ja pelkoni useaan kertaan, ja tästä (sekä monista hienoista valokuvista) kiitos kuuluu mun turvahenkilölle Mirkalle. 💗 Opin paljon itestäni ja peloistani.

Erityiskiitos opettajille, jotka antoivat kaikkien tehdä ja mennä omaan tahtiin, ketään ei painostettu tai maaniteltu tekemään yhtään enempää kuin mihin pystyi. Tässä ei ole kyse ainostaan taidoista, vaan monista ihmisen menneisyyteen, pelkoihin, kasvuun, henkiseen ja fyysiseen olotilaan ja vaikka mihin kaikkeen liittyvää. Opet oli vaan läsnä luomassa rauhoittavaa ja turvallista fiilistä ympärilleen.

Eli, elossa ja onnellisena seuraavaan koulupäivään!😘