Turvallisuussuunnitelman tekeminen on mielestäni haastavaa. Niin monta pientä asiaa pitäisi osata ottaa huomioon, mutta toisaalta pitää kokonaisuus jollain tavalla järkevänä. Tottakai mieleen tulee vaikka mitä, mitä melontaretkellä voi tapahtua.
Oma pahin pelkoni on kanootin kaatuminen niin syvällä, että jalat ei ylety pohjaan ja rantaan on matkaa. Teen jo mielessäni harjoituksia, miten toimin jos joudun veden varaan.
Riskien arvioinnin ja vaarojen tunnistamisen osaaminen varmasti lisääntyy asioita tehdessä.
Usein aikuisilla ihmisillä on jo aika paljon tietoa, mutta olen kyllä itsekin joutunut huomaamaan, ettei näin pitä olettaa.
Mitä uskomattomampia kommelluksia sattuu, ja usein juurikin aikuisten kanssa.
Tärkeintä on kuitenkin ennaltaehkäistä pahimmat vaaranpaikat. Nykyään myös kännykän käyttö on lisännyt riskejä tapaturmille. Milloin kiipeillään jyrkänteille, tai ollaan kiipeilyporukan alapuolella kuvaamassa kavereita.
Mielestäni on myös tärkeää huomioda se, millaisesta ryhmästä on kyse. Myös se on ohjaajan ammattitaitoa, että huomaa milloin ryhmä on fiksumpaa jättää rannalle, kuin että lähtee "pikkuriskillä" viemään ryhmää vaikkapa järvelle, jos etukäteen on jo epävarma olo.
Hyvä tehtävä oli miettiä eri aktiviteettien riskejä. Yksinkertaisiinkin aktiviteetteihin voi liittyä suuri määrä erilaisia riskitekijöitä, joita ei siinä hetkessä osaa edes ajatella. Siksi turvallisuussuunnitelma täytyykin tehdä vaikka aktiviteetti ei vaikuttaisi kovinkaan haastavalta. Riskianalyysi on myös oltava liitteenä.
Turvallisuus on asia, johon me voimme kaikki vaikuttaa myös itse. En ole ollenkaan riskinottaja, enkä ikinä ole ymmärtänyt sitä, että selviä ohjeita ei noudateta ja riskeerataan oma tai toisen henki tai hyvinvointi.
Uskon, että joillekin se adrenaliiniryöppy on vaan niin addiktoiva, että riskejä ollaan valmiit ottamaan. Joskus on kyse silkasta tyhmyydestä, joskus ymmärtämättömyydestä.
En kuitenkaan ymmärrä sitäkään, että he jotka ovat jättäneet ohjeistukset huomiotta, hankaloittavat muiden toimintaa. Keskustelimmekin oppitunnilla siitä, miten tämä vaikuttaa eri alojen toimintaan.
Kaikesta pitäisi olla erillinen kielto ja info, jotta ei olisi esimerkiksi jonkun ihmisen hengestä vastuussa vaikka kyseessä olisi selkeä rikkomus.
Kuinka paljon meiltä on jo kielletty asioita...
Tulee mieleeni koulujen liikuntatunnit, kun yritettiin saada läpi sääntöä että ei olisi saanut esimerkiksi hiihtää rinkiä niin, ettei opettaja näe kaikkia oppilaita joka hetki. Eli hiihtää ei olisi voinut ollenkaan.
Missä siis menee hyvän järjen ja liiallisen paapomisen raja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti