4. SUURIEN TUNTEIDEN PÄIVÄ

Torstaina pakattiin romppeet kanootteihin, ja suunnattiin järvelle. Tiesin jo etukäteen, että päivästä ei tule helppo henkisesti, mutta odotin reissua todella paljon. Vaikka pelkään vettä, luotin mun pariin ja omiinkin taitoihini, sää oli mitä mainioin ja koko muu ryhmä ja opettajat koko ajan lähistöllä.
Etukäteen käsittelin tunteitani mun parin kanssa ja kerroin rehellisesti mitkä on omat fiilikset, sekä puhuin myös kotona puolison kanssa jolla on enemmän kokemusta melomisesta kuin mulla.
Turvallisuussuunnitelma ja riskianalyysi oli tehty etukäteen, ja olihan siinä vaikka mitä mikä vois mennä pieleen. Eikä takuulla kaikki edes ollut tullut mieleen.

Aamulla pakattiin kanootit auringonpaisteessa. Heti päätin jättää vähän vaatetta pois, mutta otin hupparin mukaan kun tuumin, että saaressa takuulla tuulee. Yksi syy vähempiin vaatteisiin oli myös se, että päättelin tietysti kelluntaliivien kannattelevan mua vedessä paremmin jos sattuisin vedenvaraan joutumaan.😃

Tunnelma oli hyvä ja kaikilla positiivinen fiiis. Oma jännitys karisi aika nopeasti muiden intoa katsellessa. 

Vesille.

Melominen oli helpompaa kuin edellisenä päivänä, sillä ei juuri tuullut. Aurinko paistoi ja pidimme sopivaa tahtia. Ehti katsella maisemia ja jutella niitä näitä parin kanssa. Jännitys oli tiessään ja sai vaan nautiskella.

Matkan varrella harjoiteltiin paikkojen vaihtamista kanootissa. En edes jännittänyt, sillä vettä oli alla sopivan vähän. Keskellä järveä olisi syke ollut tapissaan ja olo epämukava. Onneksi siis paikka valikoitui niin, että arempikin seilori saattoi harjoitella hyvällä fiiliskellä.

Matala laguuni oli oivallinen paikka harjoitella paikan vaihtamista kanootissa.

Lopulta rantauduttiin saareen syömään eväitä ja "vessaan". Jaettiin eväitä keskenämme ja osa otti pienet tirsat. Hurtti huumori nauratti ja tunnelma oli erinomainen. 

Oli ollut fiksua kietaista huppari vyötärölle vielä ennen lähtöä. Saaressa tuuli, ja hikinen selkä kaipasi suojaa. Lämmin tulikin nopeasti. 

Keskusteltiin myös ihan asiaakin. Kuten siitä, miten toisille on hankalaa käydä pissalla ulkona. Tämä kuitenkin on tosiasia luonnossa liikkuessa. Aina ei odota pienempi eikä se isompikaan hätä. 

Luonnossa pitkään oleillessa on vaan tämäkin asia otettava huomioon.

Mietinkin, miten niin luonnollinen asia kuin tarpeilla käyminen on niin hankala asia.

Eväät oli syöty ja huilattu, pissalla käyty, ja jatkettiin matkaa. Yhteistuuminen pohdittiin mitä seuraavaksi. Lopulta lopullinen päätös jäi opettajille.

Lähdimme kiertoreittiä takaisin kotirantaan.

Paluumatka olikin haastavampi. Kevyttä vastatuulta ja järven ylitys. 

Kuitenkin selvittiin hienosti ja juteltiin paluumatkallakin paljon. Päätettiin että saa mennä vaikka loput voimat loppumatkalla. 😄

VESIPELASTUS

Sitten alkoi se päivän kuumottavin vaihe.

Olin jo ajatellut etten mene veteen. Kuitenkin, olin pakannut saunomista varten kamppeet, ja myös sellaiset vaatteet mitkä saavat kastua. 

Tiesin, että jää harmittamaan jos en osallistu. 

Pelastamaan en päässyt, sillä sen jälkeen kun mut oli pelastettu halusin vaan saunaan ja rauhoittumaan. En hoksannut käydä ensin itse pelastamassa, sillä olin aika kovassa paineessa sisäisesti.

Tuumasin vaan parille että nyt mennään.

Ja vaikka kuinka hallitusti kaadettiin kanootti, päässä oli vaan ajatus että älä jää kanootin alle, mutta se tunne kun olin vedessä oli jotain kamalaa.

Pakokauhu tuli heti, en edes tuntenut kylmää vettä enkä osannut muuta kuin kauhoa paniikissa kohti omaa kanoottia. 

Ohjattuna pääsin kiinni pelastajien kanoottiin, kylmä alkoi tuntua ja oli pakko alkaa heittää huulta, sillä se on mulle keino saada paniikki lievenemään. 

Silti oli vaikeaa olla, vaikka roikuin toisessa kanootissa, opettajat oli vieressä ja muutaman vedon päässä olisi jalatkin ylettyneet pohjaan.

Kokemus oli opettavainen ja olin jälkeenpäin onnellinen että nuorempien ja pelottomampien vanavedessä uskalsin itsekin. Oli mukavaa vielä istua porukalla saunassa ja käydä asioita läpi. 

Olin ihan rauhallinen ja hyvällä tuulella. Todella tyytyväinen itseeni ja siihen, ettei mikään pelko pidätellyt mua tekemästä kaikkea sitä mitä olin päivän aikana kokenut.

Kuitenkin kun lähdin kotiin, alkoi vahva painon tunne tulla rintaan. 

Autossa tuli itku, ja kävin tilanteita läpi koko automatkan.Kotona puhuin puolison kanssa mun tuntemuksista, ja jotenkin osasin olettaa, että seuraavana päivänä tähän päivään vielä palattaisiin.

Illalla vielä vanhat muistikuvat veden alla räpiköimisestä palasi mieleen. Ajattelinkin, että mun on harjoiteltava syvässä vedessä olemista enemmän. Turvallisessa ympäristössä kuten kesämökillä se olisi helppoa. Päätinkin tehdä tätä kesällä enemmän, mennä vaan syvään veteen ja vaikka vaan kellua siinä ajan kanssa, joka kerta vähän pidempään.

Kanootin puhdistus menossa,

Päivästä jäi ihan äärettömän hyvä mieli. Halusin vaan puhua siitä kaikille ja kävin tapahtumia mielessäni läpi. Mahtavaa mitä kaikkea pääsee kokeilemaan, ja siirtyä tunnetiloista toiseen.

Uskon, että omat vahvat tunteet kasvattaa mua ohjaajana, ja osaan ottaa myös muiden ihmisten tunnetiloja huomioon. Vaikka jokin asia olisi itselle helppoa, se ei välttämättä ole sitä muille. 

Toisen ihmisen tunnetilojen lukeminen ei ole aina helppoa, eikä kaikki kerro avoimesti miltä asiat tuntuu. Luulen kuitenkin että omien tunnetilojen läpikäyminen auttaa tässä asiassa, ja osaan huomioida tästä syystä muiden olotiloja taas entistä paremmin.

Pahinta on toisen tunteiden vähättely.

Onneksi matka näiden ihmisten kanssa vielä jatkuu.